sunnuntai 5. tammikuuta 2020

2020 alkoi

Käytiin joulukuussa Budapestissä its.päivän tienoilla pitkä viikonloppu. Mukava kaupunki vaikutti olevan. 

Treenit meni joulukuussa pikkuisen perseelleen, mutta onneksi ei ihan kokonaan. Mitään fyysistä vaivaa ei tullut, vain laiskuus oli syynä. Nyt sitte pitäs ottaa itteä niskasta kiinni ja alkaa taival kohti terwaa ja syksyn Finlandiaa, joka on SAUL SM-maraton. Saa nähä miten käypi. 

Vuoden eka lenkit olen tehnyt matolla Liikussa. Ihan hidasta painonpudotustreeniä vaan, 10 kilsan korville per kerta, joka toinen päivä olen mennyt ja jatkossa aion tehdä samaan tyyliin. Välipäivinä saattaa tulla muuta liikkumista mukaan. Työtkin alkaa taas vanhalla kaavalla joten autoilu ja vieraat paikkakunnat astuu kuvioihin takaisin.

Itse asiassa tarkoitus on mennä eka kuukausi noin 5-6 tunnin treenillä per viikko, siihen pitää sopia joku 30-50 km tallaamista. Suksetkin  on kunnostettuna varastossa, mutta hiihtäny en ole vielä.

Tänään sunnuntaina on lepopv, huomenna loppiaisena alkaa uusi viikko, johon olen kaavaillut kolme juoksulenkkiä ja ehkä pari kuntosalitreeniä kevyesti. Ruokaseuranta on päällä (sulamo.fi) tarkoituksena saada painoa alas asap. Eka viikolla lähti jo 1,5 kg, mutta nestettä se lie kokonaan. Alku on kuitenkin jo takana....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti