sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Viikko 10

Viikko 10 on tällä alueella hiihtolomaviikko. Minuun se ei tosin juuri vaikuta muutennkuin että osa asiakkaista on lomalla. Oli toki edellisviikollakin, mutta tällä viikolla on enemmän.

Ohjelmassa on seuraavaa:

Maanantaina 16 km, vauhti 5:15. Päälle vähän lämmittelyä.
Tiistaina merkitty lepo.
Keskiviikkona 12 km kovempaa, 5:00/km.
Torstaina lepo
Perjantaina pitkä, 26 km, jossa viimeinen kymppi 5:11-tahdilla. Loppuun tulee vielä vähän kevyttä hölkkää jäähdyttelyksi.

Tuossa on 54 km tehotreeniä, lämmittelyineen ja jäähdyttelyineen tulee 60 km viikko. Tosin välipäivinä on lupa tehdä palauttavaa ja kevyttä hölkkää taikka jotain hyötyliikuntaa. Toivottavasti ei kuitenkaan lumitöitä ;). Saattaa siis tulla jopa 70 km mittariin, jos palautuminen maanantain ja keskiviikon  treenistä menee ok. Sunnuntaille voi tulla myös joku pieni käppäily.

Viikon päästä tiedetään miten kävi.

Ja sitten seurantaa miten meni:

Maanantaina Liikku Rusko matolla, alkuun 2 km lämmittelyä. Kävellen ylämäkeen ja hölkäten tasaista. Perään alkuun 2 km vauhdilla 11,5 km/h maton mukaan. Tahti tuntui alkuun liian hapokkaalta, joten laskin vauhdin tasan 11 km/h-tasolle. Seuraavat 6 kilsaa sitte sujuikin ihan ok. Lopulta kun kymppi tuli täyteen, piti siirtyä wc:n puolelle. Parin minuutin tauko siinä tuli. Matka jatkui seuraavat 6 km samaa vauhtia kuin aiemmin eli 11 km/h. Viimeiset 2 km lisäsin vauhdin 11,5 km:ksi. Ihan hyvin jaksoin tuotakin vauhtia kun olin kerran vauhtiin päässyt. Päälle parin sadan metrn verran jäähdyttelyä.
 Maraton ei menisi vielä tuolla tahdilla, onpi sanottava, mutta ehkä 21 km ja risat kevyestikin. Toki olosuhteet matolla on erit kuin ulkona, mutta se siitä. Ei selitellä vaan jatketaan keskiviikkona siitä mihin jäätiin... kokonaiskilsat tänään 18,23

Tiistaina lepo. Tällä kerralla ihan kirjaimellisesti, sängyssä pitkällään tekemättä yhtään mitään.

Keskiviikko: Kajaanissa Liikku ja siellä juoksua matolla. Alkuun tein lämmittelyä, kävellen ylämäkeen ja hölkkääkin, pieniä vetoja. 3,5 km.
Päälle 12 kilometrin juoksu, aikaa karvan alle tunti, nopeus ja aika maton mukaan. Matto ja Garmin olivat matkasta hiukan eri mieltä, mutta kirjasin tällä kerralla maton mukaisesti. Lienee oikeampi.
Keskiviikon kokonaiskilsat 15,5 km.

Torstaina lepo, mutta vain liikunnasta. Ilta menee töitten parissa.

Perjantaina:
25,5 km jossa viimeinen täysi 10 km 11 km/h maton mukaan mitattuna. Ihan ok:lta tuntui. Ennen lenkkiä jouduin kyllä lumitöihin, missä piti hikoilla oikeastaan ihan kunnolla.

Tämä kolme lenkkiä viikossa alkaa tuntua sopivalta rytmiltä varsinkin kun muistaa levätä kunnolla lenkkien välissä. Nyt lauantaille ja sunnuntaille on merkitty lepo, mutta sivulauseessa on ohje harrastaa hyötyliikuntaa. Katsotaan mitä viikonloppu tuo tullessaan.

Lauantaina piti paiskia lumitöitä. Otin itselleni vielä urakan siivota lunta pois autotien viereltä, ihan muistakin syistä kuin vain liikunnan takia. Lumi nimittäin sulaakin joskus. Lisäksi autoin hiihtolomalla olevaa naapuriani kolaamalla ainakin autolle tilan, luulisin että tulevat kotiin tänään. Toivottavasti kelpaa.... kolaus- ja lapiohommissa meni noin puolitoista tuntia. Ei tartte ajatellakaan salihommia.

Sunnuntaina aamusta tunsin pientä kipuilua ristiselässä, issiashermo on aiemminkin vihoitellut. Menin sitten salille tekemään korjausliikkeitä. Alkuun kävelyä/hölkkää. Laitoin välillä maton maksimikulmaan (15) ja varmistin että hiki tulee pienessä ajassa. Perään sitten kuntolaitteisiin, joissa tein yläkroppatreeniä ja hetken myös jalkaprässissä pikkupainoilla (50 kg) toistoja. Päälle vielä selkä/takareisien venyttelyjä. Pois lähtiessäni selässä ei tuntunut enää kipuiluja ollenkaan.

Sunnuntain lämmittelyt mukaan lukien viikkokilsat 60.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti