Siitä nyt alkaa kohta olla vuosi, kun ilmoittauduin Terwamaratonille. Sattuneesta syystä kisa siirretiin syksylle, 26.9 eli tälle päivälle. Huonoa tässä on se, että viikko sitten juostiin SAUL:n suomen mestaruusmaraton Jyväskylässä. Siis aikuisurheiluliiton SM, joka on ihan oikea SM-kisa. Se kisa menikin ihan mukavasti, sillä seuramme otti sieltä kaksi SM-kultaa joukkuekisassa. Itse olin Pojat 55-vuotiaitten joukkueessa.
Kuluneella viikolla olen pikkuisen pelannut ”entiijä”-peliä tuon Terwan kanssa mutta osallistumisesta olin varmaan sisäisesti päättänyt jo viime sunnuntaina, kun maratonin jälkeinen päivä oli poikkeuksellisen kevyt ja kivuton. Olin joko palautunut kohtuu hyvin tai sitten en ottanut itsestäni kaikkea irti. Ehkä vähän molempia. Joka tapauksessa tänään menin viivalle niinkuin ei mitään... jaloissa ei tuntunut mitään erikoista, joten läksin juoksemaan suunnittelemaani vauhtia. Alussa varovasti muutama kilsa, sitten omaan matkavauhtiin. Muuten onnistui hyvin, mutta pari kertaa piti käydä tienposkessa kastelemassa ennestäänkin märkää nurmikkoa.
Eka puolikkaan väliaika oli oman kellon mukaan jotain 1.55.15 mikä oli pienoinen yllätys, kun luulin menneeni hiukan hitaammin. Vauhti oli kuitenkin suunnitelmien mukainen joten kelpas... Toiselle kierrokselle lähdin juuri ennen puolikkaan starttia. Odottelinkin juostessani milloin kärki painaa ohi ja sehän tapahtuikin sitten Holstinsalmentiellä hiukan ennen Nalli-Sportia. Vähän mulla vauhti karkasi siinä tsemppaillessa, mutta sehän kuuluu kuvioon.
Juoksu jatkui tässä sitten ihan tasapasusti ilman vaikeuksia, ei mitään ongelmia jos ei mitään Flow-tilaakaan ilmennyt. Juoma-asemilla kävelin tapani mukaan aina ja km-vauhti putosi 10-15 sekuntia niitten kohdille sattuneilla kilsoilla.
Saavuttuani Erkkolan sillan alle huomasin miten saman sarjan juoksija paineli ohi. En ollut tietoinen sijoituksestani enkä koko sarjani tilanteesta matkan varrella. Olin kuitenkin katsellut lähtölistoja ennen starttia ja arvelin, että kovin kaukana en ole palkintosijoista. Koivurannan kahvilan kohdalla olevalla juoma-asemalla jäin kanssajuoksijasta noin 50-100 metriä jälkeen. Oma fiilisi oli tuossa vaiheessa hiukan epävarma, kun matkaa oli kuitenkin 39 km takana. Väsytti. En kuitenkaan aikonut antaa periksi vaan päätin kokeilla saisinko miehen vielä kiinni. Huomaamattani saavutinkin häntä melko nopeasti, en tiedä hidastuiko hänen vauhtinsa vai kiihtyikö omani, ehkä molempia. Ajattelin, että loppukirin varaan jos jää niin minä kyllä voitan, vaikka hän olikin huomattavasti kevytrakenteisempi kuin minä. Ainolanpuistoon saapuessamme kuulin takaa askelia. Sieltä saapuikin joku porukka, olisiko ollut viitisen juoksijaa, kaikki puolimaratonia juoksevia. Pakkauduin äkkiä sisäkurviin, kun edelläni menevä meni oikeata reunaa ja ulkokurvia. Kun puolikkaan juoksijat tuli kohdalle niin kiihdytin vauhtia. En tiedä näkikö hän että kiilasin siinä ohi, mutta sinne hän jäi. En uskaltanut juuri vilkuilla taakseni ennenkuin saavuttiin Radissoni jälkeen joen ylittävälle sillalle. Mies oli kaukana joten uskalsin jo toivoa että olen maalissa ainakin ennen häntä. Saavuin Raattin stadionille vauhdikkaasti. Jossakin takasuoralla kuulin kuuluttajan kertovan nimeni ja sitten melkein heti perään takaa lähestyvän kilpakumppanin nimen. En sitä tosin tiennyt, mutta nimi oli jäänyt mieleeni lähtölistoja lukiessani. Pakko oli kiristää vielä vauhtia loppumatkalla. Olin lopulta vain 8 sekuntia kärjessä, kun kaveri oli ollut vielä 400 metriä ennen maalia yli 20 sekunnin päässä.
Tiukille otti mutta voittaja on se jolla on paras aika. Tyylipisteitä ei jaeta. Voitin siis sarjani ajalla 3.51.20, mikä on reilun minuutin parempi kuin viikkoa aikaisemmin.
Maraton on mukava harrastus, mutta helpolla siinä ei pääse.
