Ihmisen elo ei ole kenellkään ikuista, toiset kuolee nuorempana ja toiset vielä nuorempana. Se on tämä maallinen tomumaja rakennettu niin, että siinä on eläviä soluja pikkusta vaille pirusti ja se on herkkä kasvattamaan semmoistakin solua, joka ei ole muulle kropalle terveellistä. On kasvaimia ja osa niistä on vahingollisia.
Kaksi elämässäni mukana ollutta miestä, toinen 60 ja toinen 65 vuotta, kuolivat nyt pääsiäispyhien aikana syynään juuri syöpäkasvaimet. Vaikka tiesin molempien sairauksista, toista jopa tiesin odottaa, koska hän itse kuukausi sitten kertoi, että päivät ovat luetut, mutta silti kuolemanviestit satuttavat. Varsinkin kun kolleet ovat suurinpiirtein samaa ikäluokkaa kuin minä. Pistää ajattelemaan elämäntapoja ja muutenkin omia tekemisiä. Ei täällä olla ikuisesti eikä varsinkaan enää pitkään. Kuolema korjaa, joko pian taikka vuosien päästä.
Muistosissani aina, Jorma, Koston koulun koulukaveri, saman kylän mies ja sittemmin juoksupiireissä monesti samoissa tapahtumissa ollut. Aina iloinen ja kannustava.
Timo, esimieheni ja huumoripiikillä pistetty mies, loppuun asti huumori tallella.
Jatketaan me jotka vielä pystymme. Pidetään huolta terveydestämme niin kauan kuin siihen itse voimme vaikuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti