tiistai 18. kesäkuuta 2019

Juhannusviikko

Juhannusviikko käynnistyi työmatkalla Rovaniemelle. Läksin aamuvarhain ajelemaan Kemiin, siitä Tornioon. Päädyin lopulta Rovaniemelle varsin varhain ja sain ottaa hotellihuoneen vastaan reilusti ennen neljää iltapäivällä. Pikkuisten työhommeleitten jälkeen lenkkikamat päälle ja ulos. Suuntasin Ounasvaaralle jossa tiesin olevan mukavaa kuntorataa, mukavan ylämäen jälkeen vaihtelevaa maastoa. Juoksin siellä spurtteja ja vähän tasapaksuakin, sanotaan ny vaikkapa fartlek. Menomatkalla piilotin vesipullon hyvään paikkaan, olin unohtanut ottaa vyölaukun ja pullon mukaan. En viitsinyt vissypulloa kuljettaa koko matkaa kädessä. Matkaa kertyi lopulta 12 km.

Tiistai-aamuna heräsin hotellissa varhain. Ei siinä kauaa tarvinnut taivastella, kun lenkkikamat oli niskassa, T-paita ja lyhyet trikoot. Alkumatkasta vaatetus tuntui riittämättömältä, mutta matkan edetessä asia unohtui. Juoksin Saarenkylän kautta Ounasjoen yli takaisin kaupunkiin, jätkänkynttilän yli hotellille takaisin. Pari kilsaa ennen loppua otin spurtteja, jotka olisi kannattanut ottaa alkumatkasta, koska siihen asti jalat oli vähän väsyneet, lopussa olisi menohaluja ollut enemmänkin, mutta otin järjen kouraan....
Tiistaina illalla vielä kotona 19,5 km sis muutaman nopeamman kilsan. Ilma oli lämmin, yli 20 astetta ja juoksukeliksi oikeinkin upea. Vettä mukana ja värtön vesipiste hoiti loput.

Viikon ekat kaksi päivää juoksua 38,5 km, viimeiset 7 päivää 78 km.

Keskiviikkona varsin kiireisen työpäivän jälkeen iltalenkki 15,4 km hidasta juoksua. Valitettavasti tälle lenkille tuli lähdettyä liian myöhään ja yöunet jäi seuraavana yönä vähäisiksi. Tarkasti ottaen viimeiset 7 päivää nyt kasassa 93,3 km ja sataseen on vajaa 7 km matkaa. En taida kuitenkaan juosta sitä täyteen yöunien jäätyä vähäisiksi. Juhannus taitaa jäädä vähälle juoksulle loman alkaessa Rukan maisemissa.

Torstaina sittenkin 7 km lenkki hissukseen. Vitutuskäyrän takia taisi olla aika paljon kävelyä mukana.

Viimeiset 7 päivää 100,2 km. Ei mulle usein näitä tule eikä nytkään kalenteriviikkoon.

Edit:
Juhannus Rukalla. Oli hiukan huonot kelit, mutta lauantaina päästiin kuitenkin kävelemään Vuosselista Rukakeskukseen tunturin yli. Tiedä nyt sitten tuosta tunturi-nimikkeestä. Pieni nyppylähän Ruka on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti